Joulua odotellen, isovarvasta pyöritellen!

Heippa taas!

Tiedetään, tiedetään... Olen ollut niin laiska tämän blogin suhteen viime aikoina, että on syytäkin vähän antaa sapiskaa. Mutta nyt on taas enemmän aikaa: katkaisin nimittäin koipeni tuossa viikko sitten. Jalka luiskahti rappuselta ja nilkka vääntyi sillä seurauksella, että nivelsiteistä osa meni poikki. Nilkka turposi aika mielenkiintoisen näköiseksi, ja nyt se on kauttaaltaan musta. Nättiä. Mutta olen ajatellut tämän niin, että silläkin oli tarkoituksensa – tahtini taisi olla liian kova, ja minua kun ei saanut pysähtymään muuten, niin sitten kävi näin. Minulla olikin kamalasti kaikkea rästitehtävää kotona, tiedättehän, papereita kamala kasa odottamassa mapittamista, erinäisiä valokuvia kone täynnä, viisumihakemuskin piti tehdä... Ja Late on päivitellyt, kun olen tallentanut boxille 32 romanttista komediaa, mutten ikinä ennätä katsomaan niitä. No, nyt ennätän, luultavasti... Lekuri määräsi minut nimittäin reiluksi kahdeksi viikoksi saikulle. Nilkkaa pitäisi pitää kaksi viikkoa paikoillaan, jonka jälkeen saan alkaa pikkuhiljaa piirtämään isovarpaalla aakkosia ilmaan. Olin järkyttynyt. Siis aakkosia!?? 2 viikon päästä?? Kuvittelin jotain sellaista, että kaksi päivää, ja sitten menen body pumppiin ja seuraavana päivänä spinningiin. Just joo. Enkä saa autollakaan ajaa. Tai en edes pystyisi, kun nilkkaa ei kärsi taivuttamaan. No, nyt sitten lepäillään. Ja kirjoitetaan blogia...

... Ja shoppaillaan nettikaupoissa! Eilen tilailin NetAnttilasta jouluvaloja. Ne, jouluvalot, kaamosvalot, syysvalot, tunnelmavalot, mitkä ikinä, ovatkin viime aikoina olleet monessa perheessä puheenaiheena. Kirjoitin niistä nimittäin Uutisvuokseen kolumnin pari viikkoa sitten. Saako ne jo laittaa, vai vasta joulukuussa, vai vasta ensimmäisenä adventtina? Toiset inhoavat niitä, toiset rakastavat. Moni kuuluu päivittelevän, kun naapuri on jo viritellyt valoja pihapuuhun ja ikkunoihin. Entäs sitten? Jos ne tuovat hyvää mieltä tähän kaamoksen keskelle, niin siitä vaan! Itse virittelin jo valokransseja ikkunoihin. Ja kynttilöitä, jos joku asia on tässä vuodenajassa mukavaa, niin se, että saa polttaa kynttilöitä! Kuka sanoo, että tähän vuodenaikaan kuuluu synkistellä? Vaihtaa kaikki keveät kesämatot ja -verhot niihin synkkiin ja paksuihin? Ja vaatteet myös. Miksei talvella tahdo kaupoista löytyä mitään värikästä?

Mutta kerrotaanpas vielä hieman MuruMedian kuulumisia! Nyt MuruMedia saa nimittäin ihka omat toimistotilat ja studionkin! Yksiö Imatrankoskella on vielä täysin remonttivaiheessa, mutta tarkoitus olisi  saada siihen työhuone jouluun mennessä. Ja ensi vuonna avautuu sitten pieni, ihana studio! Tässä vähän kuvaa rempasta. Itse olen tottakai työnjohtajana, kun en oikein muuta voi tämän jalan kanssa tehdä ;)

1957 rakennetun talon seinät paljastuivat tiileksi. Ja mie kun rakastan tiiliseinää! Pikkaisen teettää hommaa sen näkyviin saaminen, mutta hieno siitä kyllä tulee! Ja asunnosta muutenkin. Miepäs ilmoittelen vaikka MuruMedian Facebook-sivuilla sitten, kun pidetään viralliset avajaiset! Olen vähän suunnitellut sellaista non-stop-valokuvaussessiota sinne, eli sitten vaan kaikki kuvattavaksi! Mutta siitä sitten tarkempaa infoa lähemmin, todennäköisesti tammikuussa :)

Ihanaa joulun odotusta teille! <3

Kesäpaniikki iskee

Juuri kun kaamosmasennuksista ja kevätväsymyksistä on selvitty, iskee kesäpaniikki. Sitä ruokkivat kaiken maailman Huvilat ja huussit, Edenit, Suomelat ja lukuisat naistenlehdet, naapureista puhumattakaan. ”Vielä ehdit bikinikuntoon!” ”Kilot veks hittipaastolla!” ”Terassista viihtyisä olohuone!” ”Tee itse viljelykaappi!” Ja niin edelleen. Televisiossa tehdään upeita puutarhoja vesiaiheineen ja kiveyksineen. Naapurit möyhivät kasvimaata, maalaavat talon ulkoseiniä ja leikkaavat pensasaitaa.

–Kohta tänne tulee kaivinkone tekemään meille 60 neliön kukkapenkin. Ah siitä tulee hieno, toistasataa erilaista kasvia! naapuri hehkuttaa.

Tuoreena omakotitaloasujana odotin koko pitkän talven, että pääsisin pihalle istuttamaan maaliskuun alusta asti esikasvattamiani taimia ja suunnittelemaan kukkapenkkejä. Viherpeukalouteni sai koomisia piirteitä jo siitä lähtien kun lähdin multaostoksille. Mustaa multaa, puutarhamultaa, kukkamultaa, taimimultaa, yrttimultaa, kaktusmultaa, orkideamultaa… Miksi hitossa näitä multia on näin paljon? Eikö voisi olla vain säkki, jossa lukisi, että MULTAA?

Sitten ostin kasvihuoneen. Sen kasaamisessa meni kaksi päivää, ja lopulta se kaatui ensimmäisessä tuulessa sillä seurauksella, että pleksit hajosivat ja salaattiruukut levisivät pitkin pihaa. Tomaatintaimet nuukahtivat kasvusäkkeihinsä – ilmeisesti ulkona ei ollutkaan vielä tarpeeksi lämmin.

Kesään, siihen muutamaan kuukauteen, ladataan älytön määrä odotuksia. Pitäisi olla hienot polyrottinkiset pihakalusteet ja vähintään kolmen polttimon kaasugrilli, koska naapureillakin on. Pitäisi ehtiä nauttia kesästä täysin siemauksin, johon kuuluu vähintään mato-ongella, Linnanmäellä ja patikkaretkillä käynti. Pitäisi aloittaa jokin uusi harrastus – tennistä olisi kiva kokeilla, tai ainakin frisbeegolfia. Pitäisi ehtiä käydä kaikissa paikkakunnan tapahtumissa ja kiertää kesäfestareita. Pitäisi käydä sukulaisten luona. Pitäisi tehdä pihasuunnitelma ja uusi kukkapenkki. Pitäisi tehdä jotain vanhalle kompostille. Pitäisi ja pitäisi. Ja missähän vaiheessa siihen bikinikuntoon ehtisi?

Kun lähdin ostamaan lannoitteita, tuli samanlainen olo kuin multaostoksilla. Erilaisia kasviravinteita, kivennäisiä ja kalkkeja on saatavilla kymmenittäin. Luujauho? Kakkipakki? Ravinnetuubi? Sammal syöjä? Miksi ihmeessä sammal pitäisi pihalta hävittää? Sehän on kauniin vihreää eikä kasvakaan niin paljon kuin ruoho, jota joutuu leikkaamaankin jatkuvasti. Päätin jättää lannoitteet kauppaan ja marssin ruokakaupan hevi-osastolle. Sieltä saa valmiiksi kasvatettuja yrttejä, jotka voi laittaa ruukkuihin jatkamaan kasvuaan. Hevi-osastolta siirryin silkkikukkaosastolle. Nyt pihaamme kaunistavat ikikukkaiset pelargoniat, ja voin katsella rauhassa badenbadenilta, kun naapurit ahertavat paita hiessä kukkapenkkinsä kanssa. Ehkä illalla voisi käydä heittelemässä frisbeetä. 

Kolumni on julkaistu Uutisvuoksessa 21.5.

PS. Lupasin viimeeksi niitä kuvia meidän uudesta vessasta! Tässä pari kappaletta! 

P.P.S. Talomme on myynnissä! Tarvitsen isomman työhuoneen, johon mahtuisi myös studio... Nykyinen on yrittäjälle vähän hankala. Eli ostakaas pois hyvä talo! Ja myykää meille omanne ;)

Lisää kuvia ja tietoja talosta löytyy täältä: murumedia.kuvat.fi.

Siellä ei ole vielä kuvia olkkarista, koska teemme sielläkin pikku remppaa... :)

Kevät!

Mikä upea, aurinkoinen pääsiäispäivä! Istuin pari tuntia pilkillä tänään. Kala ei tarttunut, mutta senni väliä oo, kunhan aurinko tarttui! Mutta silti pitää kyllä ihmetellä, että ei tullut nykyn nykyä. Miten se on mahdollista, vaikka viereisestä reiästä nousi kalaa ylös?? Oli miten oli, niin parempi ettei sitä kalaa tullut, koska olisi ollut hirveän inhottavaa irrottaa sitä kalaa koukusta.

Meillä on ollut Laurin kanssa tämän talven ajan hiihtokisa. Kumpi hiihtää talven aikana vähemmän, joutuu järjestämään toiselle viikonlopun ohjelmineen, ruokineen päivineen. Olin viikko sitten vielä muutaman kilometrin jäljessä, ja nythän tilanne täällä alkaa olla se, että ladut ovat täynnä havunneulasia, kaarnaa ja oksia. Torstaina vedin kumminkin monot ja sukset jalkaan ja lähdin laduille, missä oli paljon pelto-osuuksia. Hiihdin ensimmäisen pellon päähän ja eteen tuli tiheä kuusikko. Ladut olivat todellakin vuorattu neulasilla. Jouduin sitten hiihtelemään tätä pikku pellonpätkää edestakaisin noin kymmenen kertaa. Tuli vähän pöljä olo siinä hiihdellessä, mutta nyt olen taas puoli kilsaa johdossa! Melkein voisi tulla nyt kunnon kaatosateet, että lumet sulaisivat pian pois! Mitähän sitä sitten tosin tekisi, aloittaako juoksuharrastus vai ostaisinko kenties kunnon fillarin? 

Yksi uusi kevät-/kesäharrastukseni on kuitenkin yrittien ja vihannesten kasvatus! Ostin jopa pienen kasvihuoneen, johon ajattelin istuttaa tomaattia, maissia, chiliä ja muuta ihanaa. Nyt osa yriteistä onkin jo esikasvamassa, ja taimet kasvavat hurjaa vauhtia! Taas ollaan lumitöiden tapaan siinä uskossa että ah se viljely on sitten mukavaa, mutta päivitetään tilannetta (lue: avaudutaan oikein kunnolla) siltä osin vielä heinä-elokuussa. 

Nyt ollan täällä kotosalla harrastettu remontointia viimeiset pari viikkoa. Keittiöön tehtiin pikku fiksausta, ja vessa ja eteinen menivät ihan uusiksi. Ja uskokaa tai älkää, ollaan Laurin kanssa vielä yhdessä! Lauri on onneksi nopeasti ymmärtänyt miten miun kanssa kannattaa toimia: Antaa miun suunnitella, ja itse osallistua lähinnä toteutukseen. Ja hyvin meni! Sanoin, että vessasta tehdään sellanen romantic-industrial-henkinen ja Laurihan oli ihan samaa mieltä. Nyt meillä on siellä hopean väristä rapattua betoniseinää, mummokuosista tapettia ja törkeän kallis hana. Mutta ne yksityiskohdat vaan on tärkeitä...

Tässä pari ennen-kuvaa. Ensimmäisessä näkyy oma taiteellinen panostukseni vessan ankean ulkoseinän piristykseksi, ja tokassa seinä on purettu kokonaan pois. Kunhan saadaan listat paikoilleen ja sähköpiuhat vedettyä niin laitan ne jälkeen-kuvat!

Nyt oikein ihanan aurinkoista kevättä kaikille – molempiin rintoihin!

Soijaa pukkaa!

Noniin, naurakaa vaan, nyt sitä lunta on sitten PALJON. Vielä tammikuun puolenvälin kieppeillä uhosin polleana: Hahaa! Minä olen se, joka tuota lumilapiota määrää! Näytän lumelle kuka on kuka! Voitan sinut, inha, märkä, painava lumikasa ihan kuus nolla! Ja nyt on pakko niellä ylpeyteni – voimat loppuu kesken, ottaa päähän, hiki virtaa, en jaksa työntää lunta enää sinne sadankahdeksankymmenen sentin korkeuteen. Ja kun sitä lunta vaan tulee ja tulee! Joka päivä (siis ainakin 20cm)! Ja kun juuri olet saanut kolattua koko pihan, ollut vielä äärimmäisen huolellinen, tulee katolta lumet alas rymisten, juuri tietenkin siihen auton eteen, ettei pihasta pääse pois, ellei käy uudestaan lapion varteen. Ja toinen on sitten aura-auto, joka blokkaa heti sen jälkeen kulkuväylän, kun katolta tippuneet lumet on lapioitu pois.

Ah, tuntuipa mukavalta purkaa kaikki tämä sisällä kupliva kiukku tähän blogiin! :D Tässä vielä vähän kuvamateriaalia tästä rakkaasta talviharrastuksestani.

Tässä vaiheessa vielä hymyilyttää.
Oliko meillä tuollaisiakin puskia tuossa pihalla? Nyt ovat peittyneet kokonaan lumikasojen alle.

Jokohan tämä lumimäärä rupeis riittämään?? Kohta ei näe enää ulos olkkarin ikkunasta!

Murun mielestä lumikasat on tosi jees.

Olen minä täällä maalla asumisessa onnistunutkin. Uunin lämmitys nimittäin on alkanut sujua aika mallikkaasti. Tosin ihmettelin pitkään, että mistä minulle tulee joka päivä lisää mustelmia oikeaan polveeni, kunnes tajusin, että se tulee puiden kantamisesta! No, mustelmilla saan vaan lisää uskottavuutta, tekevälle sattuu! Lauri kyllä aina hieman naljailee siitä, että sanon ryhtyessäni uunin lämmitykseen, että "laitan uunin päälle". Tuosta noin naps vaan se ei valitettavasti syty niinkuin sähkökiuas saunassa, mutta sinne päin, homma hanskassa!

Sauna ja uuni aiheuttavat minulle joskus kylläkin toisenlaista päänvaivaa – en nimittäin uskalla jättää niitä hetkeksikään yksin "päälle". Kerran napsautin saunankiukaan päälle lenkille lähtiessäni, ja jotenkin muutaman kilometrin päässä kotoa keksin yhtäkkiä, että ehkäpä kiukaan päällä oli jotain tavaraa, joka on nyt syttynyt tuleen ja koko talo on poroina. Aloin haistaa savun hajua ja kun katsoin kotiin päin, huomasin, että taivas oli ihan punainen. Ja ihan kuin sieltä tupruttaisi savua! Juoksin henki kurkussa kotiin, naapurit kävelivät vastaan ja yrittivät moikata, mutta vedin vain Murua perässä ja juoksin niin lujaa kuin jaloista lähti (no, tämä ei ole eka kerta, kun naapurit ovat katsoneet minua vähän huolestuneena...). Tulin kotiin ja eihän siellä mikään palanut. Eikä kiukaan päällä ollut mitään. Sainpahan ainakin kunnon hiet pintaan ennen saunaa! Niin ja huomasin, että Ovakon tehtaaltahan se savu tuli, samoin punainen taivas... Ovako on kylläkin melkein kymmenen kilometrin päässä... :)

Sellaista täällä tällä kertaa. Tässä vielä ihailtavaksenne MuruMedian uusi logo! Tämä oli lähes tulkoon ensimmäinen versio logosta, ja se jotenkin iski heti. Sain paljon kommentteja logosta kavereiltani, ja mietittiin jos jonkinlaista "murusta" tuohon tähden paikalle, mutta itseasiassa miksi ei nuo tähden sakaratkin kuvasta niitä murusia, joista minun liiketoimintani muodostuu. Samoin tämän voi ajatella niin, että tuon "Murun" selitykset löytyvät alta. Muruset ovat siis valokuvaus, sisällöntuotanto ja journalismi. Eli tässä se nyt on! Ja kohta aukeavat myös MuruMedian upouudet nettisivut! Adios!

Rajan tuolla puolen...

Uuteen vuoteen lähdetty uusin kujein! MuruMedia hyväksyttiin kaupparekisteriin, ja nyt sitten aletaan mainostoimisto Dominuksen kanssa väsäämään logoa, käyntikortteja, nettisivuja ja sen sellaista. Viimeiset viikot ovat olleet niin rauhallisia työrintamalla, että jo alkaakin kaipaamaan vähän actionia! Ja toivottavasti actionia riittää koko vuodeksi... Vaikea panna paremmaksi viime vuotisesta, kun koko elämä meni uusiksi.

Tähän aikaan vuodesta Imatra kuhisee rajanaapurin kansalaisia. Välillä se suoraan sanottuna ottaa aivoon. HM:n jonossa saa odotella puoli tuntia, kun taxfree-asiakkaat kirjoittavat lappusiaan. Autoa ei saa parkkiin minnekään, kun koko Imatra on täynnä Venäjän kilvissä olevia autoja. Kylpylässä joutuisi vähän turhan läheisiin kontakteihin rajanaapurin kanssa. Toisaalta: jos täällä ei olisi venäläisiä, ei olisi koko kylpylää tai HM:n myymälää. Imatra olisi autioitunut pikku kyläpahanen. Nyt sitävastoin täältä Imatralta löytyy jopa porokylä ja Guessin vaatteita myyvä liike. Ja onhan se kiva, että edes joku kulkee täälläkin ostoksilla minihameessa ja 15 sentin koroissa.

Suomalaisia vetää rajan taakse halpa bensa. Kun ajoin ensimmäistä kertaa tankkaamaan käkkänääni, aloin nauraa ääneen. Vuosi sitten näky olisi ollut aivan uskomaton. Minä, jonottamassa ensin tullissa tunnin, seisomassa passintarkastusjonossa toppapuku päällä 20 asteen pakkasessa keskellä yötä, tankkaamassa Svetogorskin kämäisellä bensa-asemalla avoautoni, ja palaamassa taas tunnin jonotuksen jälkeen Suomen tulliin. Noh, mikäs siinä, olenhan köyhä yrittäjä, jolla ei muuta olekaan kuin aikaa :) 

Tässä pieni kuvakollaasi ah niin ihanasta naapurikaupungista!

Svetogorskin kerrostalot olivat siinä kunnossa, että ne saisivat aika pikaisen purkutuomion täällä Suomessa.

Kauppahalli.

Enää en ihmettele, miksi rikkaammat venäläiset tulevat ostamaan kalansa Imatralta.

Ylimmän kerroksen hulppea näköalahuoneisto.

Tässä sitä jonotetaan takaisin kotikaupunkiin.

Sellaista tällä kertaa. Hyvää tätä vuotta kaikille!

Sisälläni heräsi pieni martta!

Ah, ihanaa, kun on energinen olo! Olen "downshiftannut" nyt pari kuukautta, ollut pois vakituisesta työstä, tehnyt vähän kaikkea, mitä huvittaa, ja jättänyt tekemättä, mitä ei huvita tehdä. Vaikutukset alkavat nyt tuntumaan – onpa mahtavaa, kun ei väsytä!

Tänään kävin vesijuoksemassa. OK, kuulostaa tylsältä ja sitä se todella onkin! Se on ehkä parasta downshiftiä mitä keksin – aika nimittäin kuluu jumalattoman hitaasti. Olin varma, että olen polskinut menemään siellä altaassa jo sen pakollisen puoli tuntia, niin vielä mitä, vasta 10 minuuttia oli kulunut. No, sain kulumaan 45 minuuttia ja olo oli oikein mukava, pirteä ja rentoutunut sen jälkeen, hyvä minä! Pitääkin alkaa harrastamaan lajeja, jossa aika menee kuin jäitä polttelisi. Ehkä se on parasta terapiaa mielelle.

Jotenkin minulla on tullut tarve kokeilla kaikkea. Haluaisin alkaa harrastamaan kaikenlaisia uusia lajeja, ja liittyä jos minkälaisiin seuroihin ja yhdistyksiin. Mikähän olisi omin lajini? Voisin kokeilla moottorikelkkailua, sukellusta, balettia, teatteritoimintaa – täällä Imatrallahan voi tehdä vaikka mitä!

Ja nyt minussa on herännyt pieni martta. Pitäisikö ruveta edelläkävijäksi ja liittyä marttoihin!! Marttailuhan on nyt pop! Ja marttojen aatteet kyllä uppoavat meikäläiseen. Marttojen motto on, että siivoa kaapit jouluksi, jos aiot viettää joulun kaapissa. Asennetta! Jostain kumman syystä poikaystäväni Laurin mielestä olisi super noloa jos rupeaisin martaksi. Sanoin, että siinä vaiheessa liityn marttoihin välittömästi, kun hän kutsuu minua emännäksi! Olisin sata kertaa mieluummin trendikäs martta kuin emäntä... (Taidan ehkä liittyä marttohin jokatapauksessa, salaa Laurilta...)

Tänne Imatralle tuli Subway ja Punnitse & Säästä. Tajusin, etten ole vielä aito imatralainen, sillä en käynyt avajaisissa. Aito paikallinen olisi käynyt Subwayssa jo vähintään puolenkymmentä kertaa. Itse olen käynyt vasta kerran. Mutta paikkasin tämän menemällä Saipan otteluun. Vaikka se onkin lappeenrantalainen jääkiekkojoukkue, niin tokihan kunnon imatralaisenkin kuuluu Saimaan palloseuraa kannattaa. Mielessä kävi myös liittyä Saipan kannattajajoukkoihin. Siis niihin, jotka huutaa ja laulaa ryhmässä hulluna jotain, mistä kukaan ei saa selvää. Päädyin kuitenkin toistaiseksi vain ostamaan Saipan kannattajapipon. Tosifani silti, vaikka huutelenkin katsomossa pienemmässä porukassa!

Tärkein melkein pääsi unohtumaan. Sain eilen Venäjän viisumin! Nyt alkaa elämysmatkailut – huomenna menen ensimmäistä kertaa tankkaamaan autoa Svetogorskiin. Saatte sitten pian kuulla, miten neitsytmatkani rajan taakse meni... :)

Päivätansseja ja virsikinkereitä

Täällä on pimeää. No, joka puolella Suomea on pimeää tähän vuodenaikaan. Miten se voikin joka ikinen vuosi yllättää? Ehkä täällä Imatralla pimeys on vielä konkreettisempaa. Pääkaupunkiseudulla valoja on niin paljon, että vaikka menisit yöllä "keskelle metsää", ei siltikään ole aivan pilkkopimeää, kun kaikki kaupungin valot valaisevat yötaivaan. Täällä todella on pilkkopimeää, mikä toisaalta onkin aivan ihanaa! 

Olen asunut Imatralla jo viisi viikkoa. Hurjaa, aika menee niin nopeasti! Tylsistymään täällä ei pääse, vastoin monen helsinkiläisen yleistä luuloa. Syynä on se, että täällä tehdään pienistäkin jutuista isoja. Koska Jennifer Lopez tai Bon Jovi eivät käy esiintymässä Imatralla, täällä osallistutaan jos jonkinmoiseen pienempään tapahtumaan. Tällä viikolla muun muassa Simpeleen Teboililla oli iltapäivätanssit ja Imatralla vietettiin Kanttorin virsikinkereitä. Mihin vain menetkin, niin aina tapahtuu! (Eilen olin muuten maastoajoneuvotapahtumassa.)

Muita huomioita Imatrasta:

• Ruuhkana pidetään sitä, että neljä autoa odottaa vuoroaan traktorin ohittamisessa.
• Ei ole mitenkään erikoista ajaa 200km mennäkseen Simpeleen Teboilille päivätansseihin.
• Välimatkat mitataan tunneissa: Eihän sinne Simpeleen Teboilille ole matkaa kuin 40 minuuttia suuntaansa!
• Ihmiset pitävät metsästysvaatteita sosiaalisissa tilaisuuksissa.
• Viikonloppujännitys tarkoittaa käyntiä Joutsenossa tai Lappeenrannassa.
• Kaikki tuntevat minut, vaikka en itse tunne heitä, enkä ole julkkis ja olen asunut pääkaupunkiseudulla 12 vuotta. 

Markkinahumua ja puusavottaa

Viime maanantaina minulle alkoi tupsahdella työtarjouksia. Paikallislehti Uutisvuoksi lupasi mukavasti juttukeikkoja, ja kävinkin jo pari juttua vääntämässä. Uutisvuoksen kautta sain myös projektin K-Supermarketin asiakaslehden parissa. Liiketoimintasuunnitelmani on viimeistelyä vaille valmis, ja firman nimeä mietitty aivoriihissä. Tällä hetkellä ykkössuosikkini on Muru Media. Miltä kuulostaa? Jotenkin minun suussani siinä nimessä maistuu menestys. Tosin makuaistini on ollut poskiontelotulehdusten takia jo pitkään heikko, niin ihan sen varaan en uskalla laskea...

Kävin viime viikolla myös Nuorkauppakamarin kokouksessa – ei olisi sekään lainkaan hassumpi väylä verkostoitua ja saada aikaan jotain hienoja juttuja yhteiskunnassa (älä kysy että mitä, olen vielä aika pihalla siitä mitä Nuorkauppakamari oikein tekee...). Ja nyt minulla on vielä vuokrahevonenkin, projekti sekin, koulutuksessa oleva ratsun alku Lilli. Hmm, olisi kyllä mukava saada pari tuntia lisää vuorokauteen...

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että tänne Imatralle oli helppo kotiutua. Monet sanovat, että Imatra on paikka, jonka ohi pitää ajaa äkkiä, ettei Enson tehtaista tuleva haju tartu vaatteisiin. Minä en ainakaan haista mitään! Onko se sen merkki, että olen kotiutunut? Kun sunnuntaina kävimme puusavotassa, Lauri sanoi, että näytän ihan maalaiselta. Siinäkään ei siis mennyt kuin kaksi viikkoa...

Lauantaina kävimme tottakai Ruokolahti-markkinoilla. Herranjestas sitä väkimäärää! Tienvarrella seisoi liikenteenohjaajia, jotka heijastinliiveissään opastivat meidät suurinpiirtein ainoaan vapaaseen parkkiruutuun. Markkinoilla myytiin villasukkia, pitsiliinoja, karjalanpiirakoita ja perunalimppuja, joita lähtikin pussillinen matkaan. Pysähdyttiin rupattelemaan kerran jos toisenkin vanhojen tuttujen kanssa. Hauskaa ja ah niin maalaista!

Palataan vielä siihen puusavottaan... Yllätyin kuinka kivaa puuhaa se loppujen lopuksi oli. Oltiin metsässä varmaan viisi tuntia. Odotin tietysti kieli pitkällä eväitä, joita olin pakannut mukaan. Eväinten syönti on aina se paras osuus, lähti sitten patikoimaan, hiihtämään tai puusavottaan. Tehtiin nuotio ja paistettiin makkaraa. Nam!

Ja mikäs siellä oli ollessa, kahden raavaan miehen seurassa...

Pojat sahasivat ja pilkkoivat puita ja meikäläinen pinosi. Kävi kyllä ihan urheilusta sekin homma. Tuli muuten aika hienot pinot, vaikka itse sanonkin! Tällä hetkellä halkokuuri on jo täynnä halkoja tämän talven käyttöä varten, nämä odottavat ja kuivuvat metsässä ensi kevääseen... En muuten kerro missä!

Muru tykkäsi myös halkohommista! Arvaa joiduinko pesemään sen kotiin palattuamme... Mutta onneksi Paul Mitchellin brightening dog shampoo on tehokasta tavaraa... :)

Ensimmäinen erävoitto

Heräsin tänäaamuna kamalaan tunteeseen – onkohan minusta tullut nalkuttava tyttöystävä? 

Muutto sujui mainiosti, ja tavarat ovat kutakuinkin löytäneet paikkansa talosta. Mutta pakkohan se on myöntää, että makuni on melkoisen naisellinen... Lauri katsoi hieman pitkään kun mukanani taloon tuli neljä kattokruunua, kassillinen silkkikukkia, lampaantaljoja ja pörröisiä mattoja (tottakai valkoisia), torkkupeittoja (tottakai vaaleanpunaisia) ja neljä kokovartalopeiliä kaikkine krumeluureineen. Niin ja ne purnukat – naisella niitä luonnollisesti on miljoona. 

Pisin keskustelu käytiin kattokruunuista. En siis haluaisi olla nalkuttava tyttöystävä, mutta esteettisyys on paheeni, ja rakastan kattokruunuja. Sitä vastoin kattotuulettimet ja loisteputkilamput saavat minut voimaan fyysisesti pahoin (tiedättehän, kun se tuuletin pyörii, niin lattiaan tulee sellaisia liikkuvia varjoja). Kattotuuletin on kuulemma hirveän kätevä, kun talossa on pönttöuuni ja leivinuuni, saa sitten lämpöä kiertämään koko taloon. Ymmärrettävää. Jätin siis vähäksi aikaa keskustelun kattokruunuista sikseen ja kuinka ollakaan – illalla mies sitten kysyi, että minkäs kattokruunun haluaisin siihen olkkariin. Oli pakko tuulettaa hieman, taisin saada ensimmäisen erävoiton. 

Mutta nyt menin esteettisyysintoilussani jo ehkä liiankin pitkälle: tein vetoomuksen siitä, miksi olohuoneen stereot pitäisi siirtää jonnekin muualle (kuten esimerkiksi ulkovarastoon). Se ei mennyt läpi, vaikka perustelut mielestäni olivatkin kohdallaan...

Olen miettinyt, miten miesten kodeissa niitä kaukosäätimiä ja johtoja voi olla niin paljon?? Ne eivät kertakaikkiaan tunnu mahtuvan mitenkään piiloon. Mutta nyt tästedes koitan vain purra hammasta ja kestää nämä pikku kauneusvirheet kodissamme. Sitä kai se parisuhde on, että joutuu tekemään kompromisseja (ja opettelemaan niiden miljoonan laitteen ja kaukosäätimen käytön, joutuuhan mieskin elämään niiden miljoonan purnukan kanssa). 

Tässä vielä ihana ruskakuva pihaltamme. Kuten näkyy, on ilmeisesti aika siirtyä haravan varteen ennenkuin hukumme keltaisiin lehtiin... 

Ps. Muru nauttii olostaan maalla. Lehtikasoissa on mahtava juosta ympyrää!

Pakkaamisen lomassa...

Olen 12 pääkaupunkiseutuvuoden aikana muuttanut yhdeksän kertaa. Tämä on kymmenes. (Olen kahjo.) Mutta silti pakkaaminen tuntuu yllättävän vaikealta. Mistä aloittaisin? Äh, kirjoitan mieluummin blogia kuin pakkaan, ehtiihän tuota.

Monet ovat kyselleet, miten löysin poikaystävän Imatralta, vaikka olen pörrännyt sinkkuna Helsingin yössä jo yli viisi vuotta. Säälittävää vai romanttista? Hmm. Olen sitä mieltä, että pääkaupunkiseudun sinkkumiehet ovat  joko sitoutumiskammoisia tai muuten epäkypsiä (anteeksi kärjistys). Sopivat kyllä "pieneen säätöön", mutta että parisuhteeseen?? Ei. Pikkukaupungista tai maalta löytyvät ne oikeat, aidot miehet! Sinne vaan perähikiälle sinkkunaiset!

Tutustuin Lauriin jo pari vuotta sitten, siskoni kihlajaisissa. Siskoni sai miehensä kanssa vuosi sitten vauvan, jonka kummeiksi päädyimme Laurin kanssa molemmat. Ja sitten tapahtui se klassinen - olin siskoni kaaso ja Lauri miehen bestman. Vieläkään ei juttu edennyt sen pidemmälle, mutta katsoin kyllä, että siinäpä mukava mies, jonka kanssa huumorintaju kohtaa (se ei ole niinkään itsestään selvää minun tapauksessani).

Tänä kesänä päädyin Imatralle seitsemäksi viikoksi, joista neljä viikkoa olin kesätoimittajana paikallislehti Uutisvuoksessa. Tarvitsin tottakai auton, jolla pääsisin töihin. Lauri kilttinä miehenä lupautui lainaamaan minulle autoaan, voihan hän kulkea töihin vaikka pyörällä... Aloimme olla enemmän tekemisissä ja huomasimme, että itseasiassa meillähän on aika helkkarin kivaa yhdessä..!

Niin että sinkut, silmät auki! Se Oikea voi olla lähempänä kuin uskottekaan... (Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin...)

Viikko aikaa muuttoon!

Noniin, yleisön pyynnöstä päätin alkaa bloggaamaan pienestä elämänmuutoksestani...

Olen pitkään haaveillut elämästä, jossa ei olisi minuuttiaikatauluja, ei palavereja, ei pomoja... Niinpä irtisanouduin yli 6 vuoden työsuhteesta Gummerukselta ja päätin alkaa oman itseni herraksi - freelanceriksi. Myin Vantaan kaksioni ja aloin etsiä mukavaa rivitaloa Imatralta, jonne voisin muuttaa pikkukoirani kanssa. Imatralla minulla olisi laaja tukiverkosto ja eläminen halvempaa. Kuinka ollakaan, aloin kesällä seurustelemaan imatralaisen miehen kanssa! En tiedä kumpi on hullumpi, minä vai mies, kun päätimme, että muutan hänen luokseen asumaan vanhaan rintamamiestaloon vain parin kuukauden seurustelun jälkeen.

Olen asunut pääkaupunkiseudulla kerrostalossa 12 vuotta. Vaikka olen lapsuuteni asunut omakotitalossa ja viettänyt paljon aikaa Ruokolahdella vanhempieni luona, oli käsitykseni omakotitaloasumisesta ehtinyt jo vähän hämärtyä. Mietin, mihin kaikkeen pitää muistaa varautua. Huoltomiestä ei ole, kaikki viat on hoidettava itse. Lämminvesivaraaja on pieni, en voi enää käydä maratonsuihkuissa. Kesäisin on ajettava nurmikkoa ja kitkettävä kukkapenkkejä. Ja meninpä vielä oikein hihkumaan riemusta, kun poikaystäväni muistutti, että talvella on tehtävä lumitöitä. Äkkiseltään se kuulosti niin ihanalta, mutta nyt saan varmasti kuulla monta kertaa, että "käypäs kulta tekemässä ne lumityöt, kun siehän pidät siitä niin kovasti". Auts.

Täytyy sanoa, että eläminen pääkaupunkiseudulla on kyllä helppoa. Bussit ja metrot vievät, kaikki palvelut löytyvät läheltä, ei huolta pihatöistä, lämmitys hoituu itsestään ja niin edelleen. Viikon päästä elämäni muuttuu radikaalisti. Pilkomme miehen kanssa puita, joilla lämmittää puolitoista kerroksista hirsitaloa. Kökötän viideltä aamulla pari tuntia rekkajonossa tankatakseni kaksipaikkaisen avoautoni Svetogorskissa, koska siellä bensa on tuplasti halvempaa. Mihin olenkaan ryhtymässä??

Oikeasti olen todella innoissani tästä kaikesta. Minulla on ihana poikaystävä, maailman söpöin koira, ja kohta asun tunnelmallisessa omakotitalossa, jossa on vanha hella, takka, iso piha ja 12 vuotta kaipaamani sauna!  Mitä muuta ihminen tarvitsee? Haluan aloittaa uuden elämäni ilman stressiä ja alituista kiirettä, johon olen tottunut pääkaupunkiseudulla. En aio enää juosta tukka putkella bussiin ja tapaamisiin. Hidas elämä - sehän on nyt muotia, ja aion ottaa selvää, kuinka onnelliseksi se voi ihmisen tehdä.

Ensi viikko menee pakkaillessa entistä elämääni pahvilaatikoihin. Sitten teen liiketoimintasuunnitelman huolella ja perehdyn yrittäjyyteen perusteellisesti. Perustan toiminimen ja suunnittelen nettisivut. Ilman kiirettä ja paniikkia. Luotan siihen, että elämä kantaa. Tästä blogista voitte seurata niin kuvien kuin tekstin muodossa millaiseksi elämä muuttuu, kun muuttaa Kehä III:n sisäpuolelta 250km itärajalle päin. Onko siellä elämää, ja jos, niin millaista?