Markkinahumua ja puusavottaa

Viime maanantaina minulle alkoi tupsahdella työtarjouksia. Paikallislehti Uutisvuoksi lupasi mukavasti juttukeikkoja, ja kävinkin jo pari juttua vääntämässä. Uutisvuoksen kautta sain myös projektin K-Supermarketin asiakaslehden parissa. Liiketoimintasuunnitelmani on viimeistelyä vaille valmis, ja firman nimeä mietitty aivoriihissä. Tällä hetkellä ykkössuosikkini on Muru Media. Miltä kuulostaa? Jotenkin minun suussani siinä nimessä maistuu menestys. Tosin makuaistini on ollut poskiontelotulehdusten takia jo pitkään heikko, niin ihan sen varaan en uskalla laskea...

Kävin viime viikolla myös Nuorkauppakamarin kokouksessa – ei olisi sekään lainkaan hassumpi väylä verkostoitua ja saada aikaan jotain hienoja juttuja yhteiskunnassa (älä kysy että mitä, olen vielä aika pihalla siitä mitä Nuorkauppakamari oikein tekee...). Ja nyt minulla on vielä vuokrahevonenkin, projekti sekin, koulutuksessa oleva ratsun alku Lilli. Hmm, olisi kyllä mukava saada pari tuntia lisää vuorokauteen...

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että tänne Imatralle oli helppo kotiutua. Monet sanovat, että Imatra on paikka, jonka ohi pitää ajaa äkkiä, ettei Enson tehtaista tuleva haju tartu vaatteisiin. Minä en ainakaan haista mitään! Onko se sen merkki, että olen kotiutunut? Kun sunnuntaina kävimme puusavotassa, Lauri sanoi, että näytän ihan maalaiselta. Siinäkään ei siis mennyt kuin kaksi viikkoa...

Lauantaina kävimme tottakai Ruokolahti-markkinoilla. Herranjestas sitä väkimäärää! Tienvarrella seisoi liikenteenohjaajia, jotka heijastinliiveissään opastivat meidät suurinpiirtein ainoaan vapaaseen parkkiruutuun. Markkinoilla myytiin villasukkia, pitsiliinoja, karjalanpiirakoita ja perunalimppuja, joita lähtikin pussillinen matkaan. Pysähdyttiin rupattelemaan kerran jos toisenkin vanhojen tuttujen kanssa. Hauskaa ja ah niin maalaista!

Palataan vielä siihen puusavottaan... Yllätyin kuinka kivaa puuhaa se loppujen lopuksi oli. Oltiin metsässä varmaan viisi tuntia. Odotin tietysti kieli pitkällä eväitä, joita olin pakannut mukaan. Eväinten syönti on aina se paras osuus, lähti sitten patikoimaan, hiihtämään tai puusavottaan. Tehtiin nuotio ja paistettiin makkaraa. Nam!

Ja mikäs siellä oli ollessa, kahden raavaan miehen seurassa...

Pojat sahasivat ja pilkkoivat puita ja meikäläinen pinosi. Kävi kyllä ihan urheilusta sekin homma. Tuli muuten aika hienot pinot, vaikka itse sanonkin! Tällä hetkellä halkokuuri on jo täynnä halkoja tämän talven käyttöä varten, nämä odottavat ja kuivuvat metsässä ensi kevääseen... En muuten kerro missä!

Muru tykkäsi myös halkohommista! Arvaa joiduinko pesemään sen kotiin palattuamme... Mutta onneksi Paul Mitchellin brightening dog shampoo on tehokasta tavaraa... :)

Ensimmäinen erävoitto

Heräsin tänäaamuna kamalaan tunteeseen – onkohan minusta tullut nalkuttava tyttöystävä? 

Muutto sujui mainiosti, ja tavarat ovat kutakuinkin löytäneet paikkansa talosta. Mutta pakkohan se on myöntää, että makuni on melkoisen naisellinen... Lauri katsoi hieman pitkään kun mukanani taloon tuli neljä kattokruunua, kassillinen silkkikukkia, lampaantaljoja ja pörröisiä mattoja (tottakai valkoisia), torkkupeittoja (tottakai vaaleanpunaisia) ja neljä kokovartalopeiliä kaikkine krumeluureineen. Niin ja ne purnukat – naisella niitä luonnollisesti on miljoona. 

Pisin keskustelu käytiin kattokruunuista. En siis haluaisi olla nalkuttava tyttöystävä, mutta esteettisyys on paheeni, ja rakastan kattokruunuja. Sitä vastoin kattotuulettimet ja loisteputkilamput saavat minut voimaan fyysisesti pahoin (tiedättehän, kun se tuuletin pyörii, niin lattiaan tulee sellaisia liikkuvia varjoja). Kattotuuletin on kuulemma hirveän kätevä, kun talossa on pönttöuuni ja leivinuuni, saa sitten lämpöä kiertämään koko taloon. Ymmärrettävää. Jätin siis vähäksi aikaa keskustelun kattokruunuista sikseen ja kuinka ollakaan – illalla mies sitten kysyi, että minkäs kattokruunun haluaisin siihen olkkariin. Oli pakko tuulettaa hieman, taisin saada ensimmäisen erävoiton. 

Mutta nyt menin esteettisyysintoilussani jo ehkä liiankin pitkälle: tein vetoomuksen siitä, miksi olohuoneen stereot pitäisi siirtää jonnekin muualle (kuten esimerkiksi ulkovarastoon). Se ei mennyt läpi, vaikka perustelut mielestäni olivatkin kohdallaan...

Olen miettinyt, miten miesten kodeissa niitä kaukosäätimiä ja johtoja voi olla niin paljon?? Ne eivät kertakaikkiaan tunnu mahtuvan mitenkään piiloon. Mutta nyt tästedes koitan vain purra hammasta ja kestää nämä pikku kauneusvirheet kodissamme. Sitä kai se parisuhde on, että joutuu tekemään kompromisseja (ja opettelemaan niiden miljoonan laitteen ja kaukosäätimen käytön, joutuuhan mieskin elämään niiden miljoonan purnukan kanssa). 

Tässä vielä ihana ruskakuva pihaltamme. Kuten näkyy, on ilmeisesti aika siirtyä haravan varteen ennenkuin hukumme keltaisiin lehtiin... 

Ps. Muru nauttii olostaan maalla. Lehtikasoissa on mahtava juosta ympyrää!